Kaupungissa puita leikataan, jotta ne pysyisivät turvallisina ja saisivat elää kauemmin. Elävän oksan leikkaaminen on kuitenkin puulle aina menetys ja stressi, sillä toimenpiteessä puu menettää energiaa ja altistuu avohaavan kautta lahottajille.
Leikkaaminen voikin tehdä puusta myös heikomman ja lyhentää sen elinikää. Siksi leikkaamisessa kannattaa muistaa tärkeimmät perusasiat:
Poista tai lyhennä oksa vain perustellusta syystä
Tee laadukasta leikkuujälkeä:
jätä oksankaulus ehyeksi
älä jätä pitkää oksantappia
varo kuoren repeytymistä
Leikkaa mielummin usein ja vähän, kuin harvoin ja paljon
Leikatun oksan paksuus tulisi olla korkeintaan 1/3 rungon paksuudesta
Vältä leikkaamasta yli 8 cm paksuista oksaa
Seuraavaksi teen katsauksen muutamaan keskeiseen näkökulmaan edellä mainittujen ohjeiden takana, aina leikkauksen suunnittelusta toteutukseen.
Leikkaamisen suunnittelu alkaa kasvun ennakoinnista
Rakennetussa ympäristössä puiden kasvua on usein ohjailtava. Tavoitteellisella leikkaamisella ennaltaehkäistään sitä, ettei liikenne kolhi ja revi sivuille kurottavia oksia väkivaltaisesti. Myös rakennelmia kohti kurottava oksa kannattaa leikata pois jo silloin, kun se on vielä pieni.
Oksaa ei aina tarvitse leikata kokonaan pois, sillä sen kasvun suuntaa voi myös ohjailla jättämällä viimeinen kasvusilmu haluttuun suuntaan.
Oksan kasvaessa sellaiseen suuntaan, missä se isompana todennäköisesti haittaisi muuta elämää, on parempi leikata se ennemmin ohuena kuin myöhemmin paksuna.
Lisäksi murtumiselle altistavat rakenteet, kuten haaran sisään kasvava kuori, kilpalatvat ja hankaavat oksat kannattaa poistaa varhaisessa vaiheessa. Siisti leikkausjälki paranee nopeammin kuin säleinen repeytymä tai laaja hiertymä.
Laadukas leikkuujälki hidastaa lahoamista
Tutkimusten mukaan oksan leikkaamisesta seuraa sitä vähemmän lahoa, mitä pienemmän leikkaushaavan aiheuttaa. Oksasta jäljelle jäävän tapin pituudella on myös suuri merkitys. Mitä lyhyemmän oksantapin jättää, sitä pienempi lahottajan vaikutus on.
Oksan tyvellä olevaa paksunnosta – eli oksankaulusta – ei kuitenkaan saa vahingoittaa, se on lahottajalle suora reitti rungon sisään. Jos et ole varma oksankauluksesta, jätä lyhyt tappi. Myös kuoren repeytyminen heikentää paranemista. Laadukkaaseen työnjälkeen pääsee parhaiten terävillä ja asianmukaisilla työkaluilla.
Sopivia leikkausaikoja löytyy useammalta vuodenajalta
Istutuksen jälkeen odota muutama vuosi ennen elävien osien leikkaamista, että puu ehtii juurtua. Yleensä talvella ja kevättalvella tehdyt leikkaukset sulkeutuvat nopeimmin, mikä hidastaa lahon etenemistä.
Kaikkien puulajien kohdalla suositellaan pitämään leikkuutauko silmujen puhkeamisen ja lehtien kasvamisen aikana, sekä syksyllä lehtien värittymisen ja putoamisen aikaan. Siinä välissä on kuitenkin toinen hyvä leikkausajankohta.
Kesällä tehty leikkaus hillitsee myös kasvua, mutta kannattaa muistaa, että leikkaaminen heikentää puun yhteyttämistä ja vedensaantia. Sen vuoksi vältä leikkaamista puun kärsiessä stressistä esimerkiksi kuivuuden/märkyyden vuoksi tai sen ollessa muuten heikkokuntoinen.
Puu ei tule valmiiksi leikkaamalla
Puun elämä on usein paljon pidempi kuin yhden puunomistajan tai -hoitajan hoitovuoro. Siitä huolimatta puun hoidossa kannattaa kuvitella mielessään puun kasvua pitkälle tulevaisuuteen, sillä nykyisen puunhoitajan ratkaisut vaikuttavat puun elämässä vielä vuosien, vuosikymmenien ja ehkäpä vielä vuosisatojen päästä.
Nuoren puun oksista harva on jäljellä silloin kun puu on iso. Matkan varrella oksia on leikattu ja niitä on karsiutunut luonnollisesti. Tärkeää olisikin miettiä, miten puu saisi kasvaa isoksi mahdollisimman pienin lahovaurioin, ja tässä auttaa puun biologian tuntemus.
Eri puulajien kasvutapa vaihtelee, joten niiden leikkaamisessa ja ohjaamisessa kiinnitetään huomioita eri asioihin. Esimerkiksi jyrkät oksakulmat voivat altistaa repeytymiselle, jos kuori on jäänyt haaran sisään.
Ammattilainen osaa katsoa leikkaustarpeen
Ammattilaisen hoitaman puun tunnistaa yleensä laadukkaan leikkausjäljen lisäksi siitä, että leikattavat oksat on valittu huolella kunnioittaen puun luonnollista ja persoonallista kasvutapaa. Tässä käytetään myös taiteellista silmää. Hyvin tehtyä leikkausta ei välttämättä äkkiseltään edes huomaa.
Pitkällä aikavälillä tavoitteellisen puunhoidon tuloksena puulle muodostuu hyvä rakenne ja se sopii kasvuympäristöönsä. Suuret oksahaarat ovat kestäviä ja sopivalla etäisyydellä toisistaan, latvus pysyy ilmavana, oksilla on tilaa kasvaa ja puu kukoistaa.
Mikäli sinua arveluttaa puidesi leikkaaminen, niin ota yhteyttä – katsotaan yhdessä, mitä juuri sinun puusi tarvitsevat.
Piharevoluutio
juha(at)piharevoluutio.fi
Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin aikaisemmassa Puurevoluution blogissa 17.3.2024. Puurevoluutio muuttui Piharevoluutioksi elokuussa 2024.
Comments